maanantai 14. marraskuuta 2011

Mites viikko 45?

Viikot menee niin kovaa vauhtia.. Viime viikko oli kuitenkin kokonaisuudessaan hyvä gradun teon kannalta, sillä sain aikaan tekstiä graduohjaajaa varten. Lähetin rohkeasti tekstin ja suunnitelman opintojen edistymisestä äsken ohjaajalle, ja keskiviikkona menen tapaamaan häntä. Jännää. ;)

Viime viikon tavoitteita oli:

"Mitäs tälle viikolle 45 sitten? Päivämäärätavoitteissa näkyy päivämäärä 11.11, jolloin esseetä pitäisi olla kirjoitettu. Tämä ei kuitenkaan tule toteutumaan. Mutta muita tavoitteita:
- Graduohjaajalle teksti valmis
- Yhteydenotto graduohjaajaan
- Teoreettisen taustan kartoitusta
- Liittyvän kirjallisuuden kahlaus"

Kuten ennakoitua, esseetä ei ole kirjoitettu. Mutta kuitenkin tekstiä graduohjaajalle syntyi 11 sivua, ja se oli ihan helppoa kirjoittamista. :) Otin yhteyttä graduohjaajaan sopiakseni tapaamisesta, ja nyt keskiviikkona 16. päivä tapaan hänet. 

Teoreettista taustaa kartoitin haalimalla kirjallisuutta ja tutustumalla siihen. Kirjoitin myös sivun verran tuohon 11 sivun tekstiin teoriaa. Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta kahmin kirjastosta myös lisää, ja tutustuin siihen. Lisäksi etsin tiedelehtien artikkeleita aiheeseen liittyen.

Konkreettisesti viikko meni näin:
Maanantai: tekstin kirjoittamista.
Tiistai: kirjallisuutta ja esseeartikkeleja, opintosuunnitelman teko.
Keskiviikko: aineiston läpikäyntiä, kirjoittamista ja artikkeleja. 
Torstai: kirjoittamista, tekstin viimeistelyä ja artikkeleja.
Perjantai: artikkelien parissa.

Tämä viikko 46 onkin aika jännittävä ja tavallaan myös varmasti käänteitä tekevä. Tavotteita:
- 14.11: Lähetä tekstit ohjaajalle
- 16.11: Ohjaajan tapaaminen
- Haju gradun etenemisestä. 
- Alkuviikosta kirjallisuuteen syventyminen

Tuo ohjaajan tapaaminen määrittelee varmasti aika paljon sitä, millaisia tavotteita loppuviikolle tulee. Toivottavasti ajattelemani analyysikeinot ovat ok, ja saan pontta jatkaa gradun tekoa. Toivon, että ohjaaja keskittyy suuriin linjoihin pienten yksityiskohtien sijaan. Toivon,  että ohjaaja ei sano  mitään sellaista, mikä saa TÖKSin ilmestymään uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti