Kauhujen kohtaaminen

Maanantaina oikeasti kauhistutti. Neljä ekaa omenaa eli 25 minuuttista sujui helposti esseen viimeistelyssä, aika lensi ja napsasin mielelläni aina uuden 25 minuuttia kelloon tikittämään. Essee tuli valmiiksi, ja kurkkasin tehtävälistauksesta mikä olisi seuraava homma, jonka voisi tehdä materiaaleilla, jotka minulla oli mukana kirjastossa. (Niin, olen niin laiska paska etten jaksa raahata kaikkea gradumateriaalia mukanani joka paikkaan.)

Listassa luki "aineiston luku". Puoli vuotta gradun tekoa vältelleelle, juuri TÖKSin aineiston litteroinnin jälkeen kehittäneelle, aineiston luku edes ajatuksena on kamalin painajainen. Kauhistutti ja ahdisti ehkä saman verran kuin vihaisen näköisen koiran kohtaaminen lenkkipolulla, vaihdan aina tienpuolta tai reittiä jos näen pelottavan koiran. Tuli mieleen luovuttaminen, aineistoa kun ei voi kai vältellä ohittamalla?

Urheasti kuitenkin otin laukusta esiin kansion, jossa nuo kammottavat haastattelut ovat. Kello käyntiin ja väkisin silmäilemään rivejä. Sain käytyä läpi 2 x 25 minuuttia aineistoa, mutta en suinkaan ole itsestäni ylpeä, vaan tuntuu että olen yhä enemmän hukassa gradun kanssa. Miten tuosta aineistosta voi saada aikaan 80 sivua tekstiä? Voiko tässä vaiheessa enää luovuttaa ja vaihtaa aihetta? Ei kai kannata?

Kauhistelun jälkeen mietin, mitä voisin oikeasti konkreettisesti tehdä sen eteen, että tuosta saisi jotain aikaan. Luonnostelin itselleni joitain asiakokonaisuuksia, joista voisin yrittää kirjoittaa vapaata tekstiä.

Lähetin esseet graduohjaajalle. Otin ohjaajaan ekaa kertaa yhteyttä puoleen vuoteen. Pyysin tapaamisaikaa, vaikka minua oikeasti kauhistuttaa tavata ohjaajaa. En tiedä mitä sanoisin ja mikä kauheinta, mitä ohjaaja sanoo.. Menen tapaamaan ohjaajaa yhtä mielelläni kuin rapsuttelisin yllä olevaa koiraa. :( Nyt jännityksellä siis odottelemaan, mitä ohjaaja vastaa.

- Tinna