torstai 5. tammikuuta 2012

Aikainen lintu täyden paperin nappaa :)

Heräsin tänään olosuhteiden (tai kanssaeläjän) pakosta jo kuudelta. Seiskan aikoihin kokosin graduaineistot lähelleni ja aloin naputella. Kello on nyt 11, ja olen oikeasti saanut hommia eteenpäin hurjalla vauhdilla! Aikaisin aamusta on kai niin sekaisin ettei tajua laiskotella tai hidastella?

Tällä viikolla gradun nyhväämisessä suunnitelmallisuus on korostunut. Minulla on ollut joka päivälle tarkka suunnitelma siitä, mitä esseetä työstän ja yksityiskohtaisesti kirjattuna vielä sekin, mitä siinä esseessä täytyy tehdä. Ei ole tullut tuskaisia "mitä minä tekisin"-hetkiä, ja asiat on rullanneet. :)

Parasta suunnitelmallisuudessa on se, että kun päivälle määrätyt hommat on saanut tehtyä, koittaa vapaa koko illaksi. :) Kaksi tekstiä on jo viimeisen päälle valmiina, olen tarkastanut jopa lähdeviitteet ja lähdeluettelon oikeellisuuden. :) Yksi teksti odottelee tuossa vielä huomiota.

Olen valmistautunut jo henkisesti graduohjaajan kanssa tapaamiseen. Tapaaminen ei onneksi jännitä niin paljon kuin viimeksi, kun asioista on paljon paremmin itse selvillä.

Se ehkä vähän jännittää, että tiedän, että työ ei lopu tähänkään tapaamiseen. Tämän tulevan tapaamisen jälkeen se varsinaisesti kai vasta alkaa... Silloin alan nimittäin kirjoittaa itse aineistolukuja analysoinnin pohjalta.

Kandin aineistolukuja kirjoittaessa muistan vain olleeni täydellisessä flow-tilassa, en siis itseasiassa muista niistä ajoista paljoakaan. Tai muistan, silloisen työpöydän kolkon terävän reunan joka sai käsiin painaumia ja sen, että kirjoitin välillä jumppapallolla istuenkin.. Sain aikaan myös riitoja ystävieni kanssa, kun olin niin hermo kireällä silloin, kun olin muualla kuin työpöydän ääressä. Toivon, että pääsen flow-tilaan, mutta turhaa hermoilua en halua toistaa. (Ja onneksi nykyisen työpöydän reuna on pyöristetty, luksusta.. :D)

Graduohjaajalle olen kiitollinen jo nyt siitä, että hän osasi ovelasti saada minut kiertämään tyhjän paperin pelon. Olin kirjoittanut johonkin aiempaan esseeseen tyhjän paperin pelosta. Graduohjaajahan on kehottanut minua kirjoittamaan vain esseitä ja jotain menetelmistä ja aineistonkeruusta. Koskaan ei ole varsinaisesti puhuttu siitä, että "nyt kirjoita sitä GRADUA", vaikka todellisuudessa kaikki esseet ja kirjoitukset ovat olleet sitä paljon pelättyä gradun kirjoittamista. Nyt minulla on jo niin paljon tekstiä gradua varten ja olen naputtanut niin paljon ettei tyhjää paperia näy missään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti